Yhä useampi yritys toimii vailla konkreettista sijaintia

Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten oli selvää, että lähes mitä tahansa yritystä perustettaessa sille on tarvittu myös konkreettinen sijainti. Olipa kyseessä sitten kyläkaupan tai kultasepän pajan perustaminen, oli yrityksen liiketila hankintalistalla aina ensimmäisten joukossa. Se oli aikaa ennen globalisaatiota, ja tuolloin yrittäminen olikin vielä hyvin lokaalista ja kuntakeskeistä. Noista ajoista on tultu kuitenkin lähes toiseen ääripäähän vain muutamien vuosien aikana, kun koko maailma on verkostoitunut internetin tarjoamien työkalujen ansiosta. Nykyään ihmiset kaikkialla ympäri maailman voivat olla yhteydessä toisiinsa pelkällä napin painalluksella, mikä olisi ollut käsittämätön ajatus vielä joitakin vuosia sitten. Nykyihmiselle tämä on kuitenkin tavallista elämää, eikä entiseen ole enää paluuta. On selvää, että globalisaatio on muuttanut suuresti myös yritystoimintaa ja tuonut siihen aivan uusia aspekteja.

Liiketiloja ei enää tarvita

Ehkäpä suurin globalisaation mukanaan tuoma muutos yrittämiseen on juuri se, että nykyään yritykset eivät enää välttämättä tarvitse konkreettista liiketilaa toimiakseen. Itse asiassa iso osa yrityksistä toimii nykyään jo joko osittain tai kokonaan internetpainotteisesti ja jopa 90 prosentilla suurista yrityksistä on käytössään pilvipalvelu. Monelle yritykselle tämä kehitys onkin ollut helpottavaa, sillä liiketilan ylläpidosta syntyy helposti paljon ylimääräisiä kustannuksia ja nykyään samat liiketoimet voi helposti hoitaa myös sähköisesti.

Millaiset yritykset sitten voivat toimia sähköisesti? Lyhyt vastaus olisi, että oikeastaan lähes mitkä tahansa. Esimerkiksi nettikasinot, kuten Kalevalakasino, toimivat yleensä vailla konkreettista sijaintia. Kyseinen sivusto tarjoaakin laadukkaita kokemuksia kasinopelien parissa ilman, että pelaajien tarvitsee edes poistua kodeistaan. Miksi siis tuhlata resursseja liiketilaan, kun liiketoiminnan pyörittämisen voi helposti hoitaa myös etänä?

Suuri osa nettikaupoistakin toimii pelkästään online-perusteisesti, eikä niillä ole lainkaan konkreettista sijaintia. Joillakin yrityksillä ei ole edes omaa varastoa, vaan he lähettävät asiakkaan tilaamat tuotteet tälle suoraan tehtaalta. Tällaisissa tapauksissa yrityksen omistaja ei välttämättä koskaan ole konkreettisesti nähnyt myymiään tuotteita eikä yritys käytä resurssejaan valtavien varastojen ylläpitämiseen. Internetiä hyödyntämällä saadaan katkaistua palveluiden tuottamisen pitkiä ketjuja, jotka paitsi viivästyttävät projekteja, tekevät niistä yleensä huomattavasti kalliimpia.